[over night

Ja mä kun kuvittelin, että pihalla oli kylmä. Aivan syystä tosin; viimesen viikon oli ollut ainakin -20 pakkasta, tänäkin aamuna. Joten olin varautunut jäätymään luita myöten käveltyäni pihakadulta tielle. Jostain syystä talvi ei puhaltanut jääkylmää huuruaan ympärilleni. Kävelin hiljaista pimeää iltaa kotia kohti.

Se ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun kävelin samat kadut samat risteykset ja samojen talojen ohi, mutta tunnelma oli jollain lailla erilainen. Kirpputorille kääntyvässä risteyksessä oli hankeen kaatunut ostoskärry, johon oli sidottu naru. Sen hakeneille ihmisille tuntui tulleen kiire lähtiessään.

Minua ei kylmännyt yhtään, milloin yö oli viimeksi ollut minulle näin kiltti? Kun kesän viimeisenä yönä juoksin kotiin shortseissa ja talot huokailivat erilaista tunnelmaa? Siitä oli niin kauan. Sillä kerralla talot olivat kuiskailleet haikeita lauseita syksyn kohtaamiselle, mutta samalla ripotelleet yksittäisiä sanoja nauttimaan viimeisestä lämpimästä illasta pitkään aikaan.

Tänään ne latelivat laiskoja sanoja lähdöstä. Olin ymmälläni, mistä ne puhuivat. Katselin tuttuja kulmia reitilläni. Olin kävellyt tätä samaa koivujen reunustamaa katua jo melkein kahdeksantoista vuotta. Ja edelleen ne samat koivut peittivät näkyvyyden tien päähän niin, etten ikinä voinut estää mieleeni nousemasta kuvaa Polusta. Tiedättehän, Tiestä, elämästä.

Asun hiukan erikoisessa kaupungissa, sillä tietystä suunnasta kaupunkia taivaalle kohoaa oranssi hehku. Kesällä se ei näy, eikä sitä edes tarvita. Talvi on sen esityksen ajankohta. Silmillä pystyy erottamaan horisontista tummat puut jotka piirtyvät sitä vasten. Jos olisin tarpeeksi kärsivällinen, pystyisin laskemaan joka ikisen neulasen puiden oksilta.

Yllättäen pysähdyin kotitaloni eteen. Katsoin rauhassa sen julkisivua, kauniita jouluvaloja jotka valaisivat pihaa pimeyden ympäröidessä taivaalta. Silloin yhdyin tunnelmaan. Jonain päivänä, kun tuo suuri valkoinen talo ei enää olisi kotini, minun täytyisi ottaa kuvia tästä reitistä.