All that jazz

Hän oli tyttö, joka unelmoi olevansa tumma mies 20-luvun San Franciscossa. Hän vihasi new orleansia ja swingiä. Hän ei ymmärtänyt jazz -soittajien maailmankatsomusta sekavina melodioina. Ja sitä, miksi soolot kuulostivat aina siltä, kuin lapsi saa ensimmäisen kerran soittimen käteensä.

Se olisi silti ollut tumma ja savuinen kapakka, johon hän astelisi soitinkotelo kourassa alkuillasta. Hän olisi lämmitellyt takahuoneessa ja kironnut tekniikkaansa. Ja mikä siinä on, että kaikki parhaat ovat huonoja asiaankuuluvassa tekniikassa? Ehkä minäkään en opettele hengittämään oikein.

[over night

Kävelin huurteisia katuja kotiin. Syksy oli saavuttamaisillaan puutarhat ja ilman. Yöt olivat muuttuneet pimeiksi, niin rauhallisiksi, mutta painostaviksi ei, ei lainkaan. Toisin kuin tunnelma sinä iltana.

Kengät olivat hiertäneet jalkani verille, onneksi se ei erottunut punaisten korkokenkien pinnalta. Nousin takstista ja lähdin, annoin muiden maksaa, en edes hyvästellyt ketään. Kävelin korttelin taa ja riisuin kenkäni. Jalkani koskettivat routaista asfalttia, kylmä kalvoi ruumistani. Kuinka rauhoittavalta tuntuikaan ruumiillinen kylmyys.

Jokakolmannessa katulyhdyssä oli valo, ne heittivät heijatuksensa rikkoinaisesti asfaltille. Koko maailma oli pysähtynyt antaakseen nuoren tytön mielen olla tyhjä tämän kävellessä paljain jaloin kohti kotia.