To my nameless lover

- Vitun huora! Miks sä teet tätä? Tyhjiä ja täysiä tölkkejä lojui ympäri huonetta. Huoneessa oli hämärä valaistus, ja vain hetki sitten siellä oli kuulunut iloista naurua. Nyt oli täysin hiljaista lukuunottamatta vaimeaa musiikkia taustalla, kaikki odottivat tuon tummahiuksisen tytön vastaavan.
- Paskat bileet, tapan kaikki. Äsken niin täydellinen hiljaisuus huusi nyt jokaisen korvissa.

Viidensadan metrin päässä toinen tummahiuksinen tyttö naurahti tunteellisuudelleen. Hän pyyhki kyyneliäään hihaansa toisen tytön sammuttaessa television ja laittaessaan Titanicin takaisin koteloonsa.
- Nyt mä ymmärrän minkä takia kaikki paljoo tota leffaa, mä aloin poraa melkei heti. Mut kuitenki, mun pitäs varmaa lähtee, kello on jo aika paljon.
- Joo mä saatan sut ovelle.

Kaupungin valot loistivat tummassa yössä, tähtiä ei näkynyt. Maa oli märkä ja kiilteli valoista. Satoi lunta vaikka oli jo huhtikuu. Kaisa käveli hiljaisilla kaduilla. Hän pelkäsi tapaavansa muita ihmisiä, niistä kun ei ikinä tiennyt. Öiseen aikaan ihmiset muuttuivat toisiksi, vaihtoivat persoonaa ja muuttuivat yhtä pimeiksi kuin yö, niin että niitä oli vaikea erottaa varjoista.

Kaupan pihasta kuului askelia. Sofia vilkaisi näyteikkunaa, mutta pääti jättää sen rauhaan. Hän pysähtyi hetkeksi rappusten yläpäähän nojaamaan kaiteeseen.
- Tällä hetkellä ainakin viisi mustelmaa, ja poskessa on haava. Ja jalkaan sattuu vähäsen. Se ämmä tönäs aika kovaa. Sofia nousi ylös ja lähti hoipertelemaan rappusia alas nauraen.

- HEI IHMISIÄ! Sofia huudahti huomatessaan ihmisen edessään. Kaisa oli jähmettynyt peloissaan paikalleen.
- Kerro mulle, minkä helvetin takia nyt sataa lunta. Kaisa ei vastannut.
- Jumala älä nyt helvetti tosissas oo, et huhtikuus sataa lunta! Sofia huusi taivaaseen. Kaisa otti pari askelta poispäin.
- Hei hei! Älä mee, on tylsää olla yksin, Sofia pyysi. Kaisa epäröi edelleen.
- Oikeesti älä viitti olla nössö, jää hetkeks. Sitä paitsi mä tunnen sut. Oltiin kerran jossai samoissa rippijuhlissa tai jotai. Sun nimi oli Katja tai jotain.
- Kaisa.
- Saithan sä äänes takasi, Sofia sanoi voitonriemuisena.
- Kuka sä sitten oot?
- Eerika. Ja nyt kun me virallisesti tunnetaan, eiköhän lähdetä kävelylle?

Ihmisillä on salaisia unelmia, joita he eivät myönnä edes itselleen. Toisinaan he näkevät unia niistä ja toivovat, että jostain järjettömästä syystä he vain saavat unelmansa, ilman mitään työtä. Mutta välillä niin tapahtuu. Se tapahtuu, silloin kuin sitä vähiten odottaa. Siksi haaveilla joiden olomassa oloa ei tiedosta, on suurempi todennäköisyys tapahtua. Minkä muun syyn takia Kaisa lähti tuntemattomaan seuraan?

- ...mulla oli ollut tylsää siel juhlis. Nii päätin sit pitää vähän hauskaa. Nyt ku muistelen nii oli siinä ainaki kolme jätkää ja tais olla yks tyttö joiden kans leikin. Ja sit jollain ämmällä meni hermot, ku sen ja sen kaverin jätkät petti niitä mun kans joten ne potki mut pihalle. Sofia nauroi päälle.
- Mut enhän mä oikeesti mitää väärää tehny, ku jos niiden rakkaus ois ollu aitoo, ne jätkät ei ois ees kattonu mua. Joten oma vikansa, mä vaan näytin niille todellisuuden.
- Mutta en mä kyl tollasta pystyis tekee ikinä, Kaisa sanoi hämmentyneenä.
- No et kai, ku sä oot tommonen kiltti kotityttö, joka ei uskalla edes unelmoida.
- Kylläpäs uskallan!
- Jaa, no mistä sä uskallat haaveilla?

Kaisa pysytteli hiljaa. Hiljaiset unelmat olivat juuri kiteytyneet hänen edessään seisovaan tyttöön. Paljon lyhyemmt hiukset, kuin hänellä itsellään. Kauniisti meikattu, punaista huulipunaa ja tummat silmät. Jopa koru huulessa oli osa hänen toiveitaan. Tyttö oli vahva, itsenäinen ja rohkea. Jopa hienoinen ilkeys ja itsekkyys luonteessa olivat täydelliset. Miten hän oli pystynyt uskaltaa olla yhdessä yössä monen miehen kanssa. ...ja naisen.

- Opeta mut elämään noin, Kaisa pyysi hiljaa.
- Hm?
- Olemaan rohkea. Ettei täydy välittää muista. Tekemään mitä haluaa. Opeta mitä elämä on.
- Hmm, okei... Elämään opit tänä yönä, jos... Ole rohkee, älä välitä mitä muut ajattelee, tee niinku haluat.
- Mitä?? Kaisa pelästyi.
- Just niin. Me ei tunneta, me ei välitetä toisistamme vittuakaan, me ei tulla tapaamaan enää ikinä. Tee mitä ikinä haluat, mä olen sun kans tämän yö.

Kaisa seisoi hämmentyneenä edessään nainen, jonkalaista hän oli aina kadehtinut. Hän oli halunnut olla samanlainen. Ainakin kulkea rohkean naisen vieressä, jotta häntäkin saatettaisiin luulla itsevarmaksi. Ja nyt tuo nainen antoi hänelle luvan olla mitä halusi. Miten outoa. Kaisa epäröi. Oikeastaan hän oli aina haaveillut tästä, mutta nyt hän ei voinut uskoa sitä todeksi.

- Oletko varma, että kaikki on ok, mitä tahansa tänä yönä tapahtuu? Kaisa kysyi anoen rohkeutta.
- Tietenkin. Sä oot kuitenkin sen verran nössö, ettet pystyis satuttaan mua ihan hirveen pahasti, vaikkei sillä edes ois mitään väliä. Mä pidän susta huolen tänä yönä. Mä lupaan olla sun.
Kaisa otti haparoivan askeleen eteenpäin ja suuteli varovasti unelmiensa naista lumisateessa.
- Mä en sit oo rakastunut suhun vaikka tein noin, Kaisa sanoi puolustellen tekoaan.
- Joojoo, ihan ku mä olisin ikinä rakastanut ketään, Sofia vastasi naurahtaen.
- Mutta me voidaan pitää hauskaa tänä yönä.

Sinä yönä tavanneet kaksi tyttöä kävelivät läpi kaupungin katuja yksi toisensa jälkeen. Nauru kaikui märkiä kujia pitkin. Se katkesi vain hetkiksi suudelmiin. Tytöt olivat matkalla ainoaan auki olevaan paikkaan. Sofian kaverin luo sai aina mennä. He koputtivat ovea ja vaalea mies tuli avaamaan ja tervehti Sofiaa nimellä ja kutsui heidät sisään.

- Sofia? Kaisa kysyi. - Sä valehtelit mulle.
- Oho niin taisinkin. Mutta sanoin opettavani kaiken elämästä, elämä on syvältä, ihmiset pettää toisiaan jatkuvasti. Me synnytään kuolemaan, Sofia myönsi olematta pahoillaan. Hiukan häntä harmitti, että nyt hän menettäisi seuransa tältä iltaa. Kaisa kuitenkin tarttui Sofiaa kädestä.
- Mitä sä teet? Sofia kysyi yllättyneenä.
- Life's a bitch, just like you, darling. Me ollaan toistemme tämä yö, älä unohda sitä kuitenkaan.
- Ei käynyt mielessäkään! Pitää opettaa sulle vielä vaikka mitä! Ja alkamatta tunteelliseksi, sä olet aika helvetin ihana nainen.
 - Ja nyt mä esittelen sulle toisen mun favourite tytön. Tässä on Mari-Johanna.

Sofia vei Kaisan olohuoneeseen, jossa oli muutama muu ihminen, ja näytti Kaisalle nurkassa olevaa kasvikokoelmaa. Sofia ojensi Kaisalle tupakan, ei, ei se ollutkaan tupakka. Hän otti myös itselleen, ja sytytti molemmat. Seuraavaksi hän johdatti Kaisan pois olohuoneesta, pois muiden seurasta.

- Mä tapan sut jos kuolen sun takia tähän, Kaisa uhkasi.
- Älä huoli, mä en anna noin ihanan naisen kuolla ilman mua, koska sitten me oltais kuolemankin jälkeen yhdessä.
- Mä kun kuvittelin ettet sä rakasta ketään, ja sovittiin ettei rakastuta toisiimme.
- En mä rakastakaan sua. Ei oikeesti tarvi rakastaa toisiaan ollakseen toisilleen täydelliset.
- Niin riittää, kun on hyvä sängyssä, Kaisa naurahti jännittyneesti.
- Apua Kaisa! Ootpas sä muuttunut paljon tänä yönä! Mutta sä olet ehkä ihan oikeessa.

Sofia katsoi Kaisaa syvälle huuruisiin silmiin ja veti tämän mukanaan sängylle. Kaisa seurasi jännittyneenä ja hämillään Sofiaa. Vasta intohimoinen suudelma sai Kaisan unohtamaan todellisuuden.

Kaisa havahtui hereille pitkän ajan päästä edelleen samassa savuisessa huoneessa. Sofia oli lähtenyt jo, mutta oli tuonut Kaisan viereiselle tyynylle uuden annoksen ja sytkän. Kaisa puhalsi huoneeseen hiukan lisää suloista savua pukiessaan paitaa ylleen. Hetken kuluttua hän lähti olohuoneeseen, jossa ihmiset puhuivat, ja Sofia istui sohvalla.

Kaisa kiipesi Sofian viereen ja nojasi tähän. Hän laittoi silmät kii ja nautti järjestyksettömästä elämästä. Sofia silitti Kaisan hiuksia ja suuteli tätä otsalle.
- Muistathan sä, etten mä vieläkään rakasta sua?
- Tietenkin.

Ovelta kuului koputus. Joku tuntematon mies meni ovelle.
- KYTÄT! hän huusi paetessaan huoneen perälle. Muutama miehistä löysi käteensä aseen. Kaisa avasi silmänsä, muttei liikahtanut. Sofia katseli oven suuntaan, sieltä kuului jotain samansuuntaista mitä elokuvissa sanotaan ennen, kuin ovi potkaistaan auki. Ja hetken kuluttua ovi avattiin. Kuinka tylsää olikaan käyttää vara-avainta. Poliisit astuivat sisään ja alkoivat puhua jotain. Kaisa tai Sofia ei kuunnellut mitään, ei tuntunut tärkeältä tietää muiden mielipiteitä ennen kohtalon täyttymistä.

Huoneessa ollut mies oli selvästi paniikissa ja ampui ovea kohti, ohi meni, senkin typerys. Useita muita laukauksia kuului, myös poliiseilta. Ympäri huonetta kuului tuskanhuutoja. Luodit alkoivat lähteä vääriin suuntiin, tuntemattomat miehet ampuivat mihin suuntaan sattui, ja yksi pakeni sohvan taakse piiloon. Tytöt eivät olleet varmoja mistä suunnasta ammuttiin sillä hetkellä, mutta he molemmat tunsivat lievää painetta rintakehässään. Kaisa kääntyi Sofiaan päin.
- Me synnymme kuolemaan.
- Niin.

Sateen jälkeen

Havahduin sateen hakatessa ikkunoihini. Vilkaisin ulos: tavallisesti niin harmaa kaupunki näytti tänään normaaliakin kylmemmältä. Taivaalla liitänyt harmaa lintu pyrki nopeasti pakoon sadetta ja kurjutta, jota se oli kokenut koko elämänsä. Se päätti jättää kotinsa ja läheä etsimään parempaa paikkaa. Minä puin kengät jalkaani ja lähdin viikkoja kiinni olleesta ovesta ulos.

Kylmät pisarat valuivat hiuksiani pitkin selkääni. Ne putoilivat sormenpäistäni maahan pieniksi lätäköiksi. Kävelin kilometrien päähän pieneen puistoon. Istuin penkille odottamaan ajan kulumista. Olin varmasti lähtenyt aamuvarhaisella: valoisaa oli ollut, mutten ollut tavannut muita ihmisiä. Ja koko tämän ajan oli satanut yhtä rankasti kuin nytkin.

Olin vaipunut jälleen horrokseen; olikohan havaitsemisessani jokin virhe? Viereeni juoksi tummanruskea koira, se kerjäsi rapsutuksia, huomasin sen hädintuskin. Jostain kaukaa kaikui sen omistajan huudot, hyi tuhma koira, ei muiden luo saa mennä! Olinhan minä varmasti sen verran masentava näky, ettei luokseni saanut tulla.

Nousin voivoin ylös puiston penkiltä ja lähdin raahautumaan kotiin. Matkalla huomioin hämärästi kuinka kauas olin kävellyt, tai kuinka kauan matka kestikään. Ilta alkoi hämärtää ollessani kotikadulla. Kadun nimet oli kirjoitettu rumalla harmaalla, niin että ne vaivoin erotti talon harmaasta seinästä. Miksi kevät on aina niin harmaa?

Valuin vettä rappukäytävälle, sinne saattoi syntyä pieni joki. Seisoin oveni edessä tovin, ennen kuin ymmärsin, ettei ovi aukea sitä tuijottamalla. Aloin kaivella avaimia taskuistani. Rypistettyjen paperien, ja tuhriintuneiden valokuvien joukosta löysin kuluneen avaimen joka sopi lukkoon.

Kävelin suoraa kylpyhuoneeseen, revin vaatteet yltäni ja käänsin suihkun kuumalle. Istuin suihkun alla nojaten kylmään kaakeliseinään. Pikkuhiljaa valuin seinän viertä makaamaan lattialle. Kerroin itselleni kauniita satuja nukahtaakseni. Kuinka runollista olikaan itkeä itsensä uneen kylpyhuoneen lattialle?

Heräsin rauhallisesti ja iloisempana kuin olin aikoihin ollut. Sammutin suihkun, onneksi taloyhtiöllä oli kiinteä vesilasku. Jouduin hetken miettimään mistä löytäisin pyyhkeen, koko talo näytti sotkuisemmalta kuin ikinä, sitä ei oltu siivottu viikkoihin. Viimein löysin kaapin perältä ruman pyyhkeen, jota en muuten ikinä käyttäisi. Keitiin kupin kahvia ja menin parvekkeelle istumaan ja ihailemaan sateen jälkeistä viherrystä puissa auringon osuessa pisaroihin.