Kesänalunajatuksia

Niinä muutamina päivinä ennen koulun loppua, silloin kun kokeet on ohi ja sää on jälleen kylmän tuulinen, etsin kaikki kyseisenä vuonna koulussa tarvitut kirjat ja levitän ne keskelle huoneeni lattiaa. Kymmenen kirjaa matematiikkaa ja kuusi englantia. Ruotsia olen itse käyttänyt vain neljän kurssin verran. Asettelen kirjoja toistensa päälle ja vihkojen väliin. Turhat sivut revin pois ja laitan uuteen kasaan. Rakennan kirjoista torneja kunnes voin kävellä niiden päällä.

Tornin päällä on hyvä katsellä tuulessa tanssivia oksia, jotka ovat viimein saaneet vihreän värin. Jostain niiden seasta vanhan miehen kasvot katsovat koivusta ja muistan, että aioin kirjoittaa uniani valkoiselle ja punaisesta. Ja kaikki tämä oli mahdollista unessa, ja puutarha liittyi siihen myös.

Lukiossa kaksi vuotta ja opitut asiat voi laskea sormilla. Itse opin, että derivaatta on sekä muutos nopeus ja kulmakerroin että määritelmä on raja-arvo; ja että pitkästä matematiikasta voi vaihtaa lyhyeen jopa kolmannen vuoden alussa, eikä se oli typerää; ja että kafkamaisuus on maaimansotien vaikutuksesta kehittynyttä absurdismia.

Harjoitus tekee mestarin

Kun aurinko kultasi taivaanrannan viileän kesäsateen alle. Toiselle puolen horisonttia oli piirretty taivaan poikki kulkeva kaari. Vesi putoili koivunlehdiltä kuumalle asfaltille, jonka tuoksu katosi pian raikkauden alle, kun keltainen pöly kerääntyi lammikoihin. Viimein asetuin selkä valkeaa runkoa vasten ja annoin ruohon kasvaaa ylleni, kun hautauduin piiloon jälleen vuodeksi.

Houreiden kaltaisia unia

Kiskoin peittoa paremmin päälleni, huoneessa ei ollut erityisen kylmä, mutta pehmeässä on mukavampi nukkua. Hän oli noussut jo hetki sitten, mutta en vaivannut itseäni avaamalla silmiäni. Hän lähtisi, heräsinpä tai en.

Hetken kuluttua tunsin hänen painonsa sängyn reunalla. Hän kurottautui herättämään minua ennen lähtöä. "Jää nukkuun, mä tästä lähden. Moikka kulta." Hetken ympärilläni leijui suihkunraikas tuoksu, kun sain suudella hänen pehmeitä huuliaan.

Kuulin oven kolahtavan kiinni, mutten nukahtanut. Vaikka olin heräillyt keskellä yötä hänen vieressään olin aina saanut unen uudelleen. Nyt minut kuitenin saavutti yksinäisyys, enkä voinut tukahduttaa sitä nukahtamalla. Hetken aikaa maattuani hapuilin lattialta savukeaskia. Joskus olisin saattanut polttaa sisällä, mutta tällä kertaa otin sytyttimen käteeni ja sytytin kynttilät kaapin päältä.

Asetuin takaisin makuulle peittojen päälle ja annoin katseeni kiertää huoneessa. Huone jossa olin, ei ollut mitenkään erityisen hieno. Liikaa värejä ja sotkuisia kokonaisuuksia. Kaikessa kaameudessaan se oli sopusoinnussa itsensä kanssa. Minä vain en sopinut sinne. Mutta hyllystä, jossa kynttilät sijaitsivat, pidin.

Koristeet olivat täydelliset juuri sille hyllylle ja huoneelle. Se oli kaikkein kaunein kokonaisuus koko huoneessa. Viherkasvi purppuraisessa ruukussa, punaiset kynttilät sinisissä pulloissa, jopa siihen säilöön laitetut likööripullot sopivat sinne.

Huoneessa oli hämärää, ei siksi että ulkona olisi pimeää, verhoja ei oltu nostettu eikä laskettu kunnolla. Oli vaikea muistaa kummin päin viimeksi oli yritetty. Näin vain pienen kaistaleen lehdettömien puiden oksia, jotka heiluivat tuulessa harmaata taivasta vasten.

Huoneessa kuului kynttilän sihinä, kun se sammui omia aikojaan. Sängyssä makaava tyttö ei huomannut sitä. Hän hengitti rauhallisesti nukahdettuaan vihdoin, toivoen vain, että kun hän heräisi, hänen luonaan olisi juuri lähtenyt henkilö.