Ei ne oo mitään merkkii, ku ne on mun vaan.

Eikä! Blogin pitäminen on sittenki ihan liian hauskaa XDDDDDDDDDDDD

Ehkä mun on pakko sittenkin jatkaa tätä taas :'''''''''''D voin tulla kertoon kaikkee turhaa ja niin hitsin hauskaa XD Mun unet on varmasti ihan täydellinen aihe. Noiden runoilujen lisäks. Voi mun runoilut. Ja ettekö muka uskonu, et oisin hyvä kirjottaja!?

trololololololololo
okei oon hiljaa.

Alusta:
Ilmoitan teille, että jatkan jälleen kirjottamista. Ja vaikka olin tehnyt tästä blogista niiiiiiiin runollisen, niin isonnan vähän rajoja, alan niin sanotusti suvaitsevammaksi sisällön suhteen. Tai en tiä sittenkään. Koska mullahan on se toinen blogi jota pidin joskus. On itse asiassa kolmaskin. Joten hitsit! Tää on hankalaa!!!

Kysymys kuuluu:
Jatkaako The world omana tarina bloginaan ja Colour the sky pistetään jälleen toimintaan ja päivitellään sinne kaikenlaista turhaa? Vaiko, että kaikki tänne vaan, tarinat ja huonot vitsit?

naura kuule siinä vaiheessa ku julkasen ton tarinan feispuukkiin, sit sua ainaki nolottaa!

saana oli meillä teellä ja saana halus suklaata ja meil oli teenjuonti kesken ku saana halus lähtee kauppaan, niiiiiiiiiiiiin minä sanoin että lähdetään ja otetaan teekupit mukaan ja istten mentiin hahahahahahaha. oon ihana. Ja kun kerran menit pois, voin kertoo tästä vielä miljoona asiaa. XDDDD Noh... :::::

 

Alunperin käytii kirpparilla viemäs lisää tavaroita mun pöytään, Anna oli kans mukana, mutta Annan piti mennä Vilmaa kattoon johonkin. Saana sano et se tulee meille sit teelle.

 

Mulla on ihkua teetä. Sen nimi on IHQ ja se on vaahtokarkin makuista

eli ei mitenkään erikoista :''''''''D

 

Keitin ison kannullisen vettä, koska yleensä juorutaan Saanan kans niin kauan että tarvii kaks kupillista, mutta meillä on vaan yks teepallo ja siihen ei mahdu tarpeeks teetä. Jos keittää ison pannun, siit tulee liian laimeeta yhdellä pallolla.

Joten tein viisaasti ja kaadoin ensin puolet vedestä siihen pannuun, siitä tulee kaks kupillista. Kaadoin teetä meidän mukeihin ja unohdin ottaa Saanan kupista lusikan pois ku kaadoin teetä sinne. Siks meidän hunajassa on ehkä vähän teetä tällä hetkellä, käytin nähkääs samaa lusikkaa!

 

Saana käyttää hunajaa aina. Ja mä teen aina niinku muutki, eli tässä tapauksessa käytin myös hunajaa.

Sitten menin tyhjentään teepallon ja laitoin sinne uudet teet ja tein tokan pannullisen.

 

Jäähdyteltiin meidän teitä ja sitten saana sano et sen tekee mieli suklaata. Mä vastasin, että mee kevarillas hakeen sitte. Saana kertoi haluavansa kävellä kauppaan. Huomautin, että teen juonnissa kestää hetki.

 

Sitten spontaani luonteeni tunki taas esiin jostain piilosta. Onneks just Saana oli se, kenen seurassa tämä hurja idea tuli, koska kukaan muu ei olisi ollut valmis mistään hinnasta nolaamaan itseään julkisesti.

 

Ilmoitin siis saanalle, että NYT YLÖS! Me lähdetään kauppaan ja otetaan teet mukaan!

Tiesin, että yhdet kupilliset ei riittäisi koko matkalle, joten laitoin juomapulloon teetä. Juomapullo oli erittäin huono, se on metallinen. Arvatenkin se oli tooooooooooosi kuuma. Ja kun laitoin sen laukkuuni, se myös vuosi!

 

Sen vuoksi jätimme ylimääräisen teen pois.

 

Hain toisen laukun ja otimme teekupit mukaan ja astuimme ulko-ovesta ulos Saanan "tää on ihan hullua" sanojen saattelemana

Hetken minustakin tuntui typerältä, mutta sitten nautin uudesta kokemuksesta ja yllättävästä elämästä ja uusista seikkailuista.

 

Olimme päässeet the alamäkeen, kun tee loppui kupista. Ilmoitin Saanalle, että kaupasta ostamme trip-pillimehut, jotta voimme juoda takaisintulomatkankin jotain.

 

Kauppaan päästyämme pohdimme suklaan valintaa. Saana ehdotti pähkinää, mutta niitä oli liian montaa laatua, joten päädyimme talvalliseen fazerin siniseen.

Mehuhyllyllä saana valitsi vauhtihirmu-mehuista appelsiini-kolan makuisen. Huudahdin järkyttyneenä ja ilmoitin kyseisen mehun olevan kamalan makuista. Itse päädyin appelsiiniin.

 

Menimme kassalle. Siellä oli kaksi kassaa käytössä. Valitsimme pidemmän jonon, koska pähkinä.

 

Saana maksoi ostoksemme JA UNOHDIN MUUTEN MAKSAA SILLE TAKASIN!!!!!

 

Kun olimme tulleet kaupasta ulos, istuimme rotvallille istumaan hetkeksi ja laskimme teekuppimme siihen. Saana sivumennen sanoen käyttää meillä kulunutta sydänmukia, minä käytän valkoista, jossa on sammakko.

 

Avasimme tripit ja kaadoimme mehut mukeihin. Tiesittekö, että vauhtihirmu appelsiinimehu on keltaista eikä oranssia? Surullista, eikö?

 

Itkin sisäisen kyyneleen keltaiselle huijarimehulle, ennen kuin kävelimme kotiin.

 

Loppu

:''''''''''''''''D

 

Tralalalalalalllaa

Rosa Liksomin Yhden yön pysäkin inspiroimana

"Kiitos ja hei" olivat viimeiset sanat, jotka lausuin ennen kuin lähdin matkaan. Aurinko lämmitti viileitä käsivarsiani, kun pyöräilin viimeisen työpäivän jälkeen kotiin. Koko kesän, mä olin sitä odottanut. Tätä hetkee. Käteni tärisivät jännityksestä, kun yritin avata lukkoa, pudotin avaimen.

Ketään muita ei ollut kotona, loistavaa. Seisoin hetken tunkkaisessa eteisessä. Katsoin, kuinka pöly leijaili verhojen läpi yrittävässä auringon valossa. Kävelin huoneeseeni: olin tarkoituksella jättänyt pakkaamisen viimetinkaan, saisin ainakin fiiliksestä kii. Kaivoin repun kaapista ja heitin sinne kasan vaatteita; rahat, kamera ja passi.

Noin, kaikki valmista! Istuin bussissa kuunnellen eri vuosien kesähittejä vanhalta mp3-soittimelta. Jokaiselle päivälle yksi kappale. Tänään oli Macarenan vuoro. Täältä pienestä kylästä seuraava pysäkki oli isompi Tampere. Kävelin kaduille kuvia ja menin kahvilaan. Junaan nousin klo 17.04.

Ensimmäisenä Helsinki. Saldo: kuusi baaria, kolmet kotibileet, päivittäin puistossa, kahdeksantoista uutta tuttua, joille en ikinä soittaisi, säästetyistä rahoista puolet, kolme päivää. Taajamajunalla Lahteen pääsykokeisiin, olin unohtanut ennakkotehtävät kotiin. Samana päivänä Mikkelin kautta Jyväskylään.

Otin huoneen omenahotellista. Pidin private bileet itselleni. Makasin sängyssä koko päivän ja söin mansikoita. Seuraavan kerran, kun otin kuvia nissä näkyi Oulu Hailuodolta kuvattuna. Kiva, että joku on keksiny Suomenkin paikoille kivoja nimiä, vaikka haitahan täällä ei vissiin mun käsittääkseni juuri liiku. Seuraavaks meen kattoon haita!

Ensin Kokkolaan mummulaan. Viivyin viikon. Söin hyvää ruokaa ja kuvasin mummulan läpikotaisin.Tein vähän kotitöitä ja tienasin parikymppiä. Kerroin lähteväni Turkuun. Kauhistelivat pitkää matkaa, enhän mä nyt sinne kerralla kävelis.

Satamaan oli aika vaikee päästä, eksyin kaks kertaa. Se hitsin linna ei ollu tarpeeks iso maamerkki! Baltic Princess oli jo odottamassa mua, kun pääsin sinne. Iltaan asti olin kannella nauttimassa kesästä ja suolaisesta tuulesta. Kun kylmä hiipi selkään, etsin rinkasta lisää vaatetta; onneks olin ollu niin tyhmä et olin pakannu kaulahuivin kesäreissuun mukaan.

Hytissä rentouduin jälleen. En tiä, oliko sinne ollu tulos joitain muita matkustajia, mut ketään ei ainakaa näkynyt. Istuin suihkun lattialla ja toivoin ainaki, et käytin puolet niiden kuumavesivarastosta. Nukuin muuten hyvin, mutta hemmetin Maarianhamina!

Aamulla nousin Tukholmaan. Olin luvannut puhua kaikille pelkkää ruotsia, vaikka en puhunut sitä juuri ollenkaan enää, kirjotuksista oli aikaa. Joka tapauksessa sain ruokaa naaman eteen, vaikka yritin suomenruotsia puhuvana semlaa tilata nii sain laskiaispullan... Oli varmaan kova ettiminen tähän aikaan vuodesta, kun kuitenkin toi sen mulle.

Ja Kolmårdenissa kiersin koko paikan läpi niitä haita ettiessä, ennen kuin tajusin, että ne on erillisessä talossa siel eläintarhan ulkopuolella. No opin ainaki, että vaikka ruotsalainen sanoo sanan suomee, se ei osaa sitä. Löysin ne haitkin sitten. Ja rauskut näyttää paljo tyhmemmältä mitä luulette.

Sitten takas Tukholmaan ja laivaan, jostain syystä olin taas viimeisten joukossa. Turussa ostaisin junalipun Tampereelle ja olisin jo enne yötä kotona. Vaan enpäs ollutkaan. Eka myöhästyin Tampereen junasta. Seuraavaks menin väärään junaan. Olin jo porissa ennen, ku otin kuulokkeet korvilta ja tajusin, et missä helvetissä oon. Kuitenki joskus sit pääsin oikeesee junaan ja olin Tampereella klo 21.33.

Tampereella odotin 2 tuntia, että lähtis viimenen bussi kotiin. Loppukesän aurinko alkoi laskea, kun istuin bussissa. Päivän kappale oli niin sopiva. Pariisin kevään Kesäyö soi, kun kävelin keskellä yötä kotikylän läpi ovelle. Soitin ovikelloo, eihän mulla avaimia tietenkään ollut mukana. Pääsin sisälleja nukahdin omaan sänyyn samalla, kun mp3 soittimesta loppui patterit.

Tarina variksen synnystä

Kauan sitten saattoi nähdä öisellä taivaalla lentävän palavan linnu. eläimet näkivät niitä useammin kuin ihmiset, sillä ihmisillä on aina ollut taipumus olla välittämättä luonnosta. Jos sellaisen tahtoi nähdä, täytyi muuttaa vuoriston liepeille asumaan. Sillä feenixit, toisin kuin makeiden vesien näket ja aavikon sfinksit, elivät vuorilla.

Toisinaan matkalaiset välittivät majataloja vuoristolla ja yöpyivät mielummin ulkosalla nuotion ääressä tuoijottaen taivaalle toivoen näkevänsä roihuavan taikaolennon kiitävän taivaan halki.

Maailman kehittyessä ja ihmisten tullessa ahneemmiksi tapahtui muutoksia, jotka johtivat taian katoamiseen maailmasta. Katsokaas, joku oli ajatellut feenixien olevan kauniita, toinen kuvitteli lämmittävänsä sellaisella tupansa ja kolmas haistoi rahan. Niin suuripalkkioiset metsästäjät lähtivät vuorille jahtaamaan feenixejä.

Feenixejä ei aalun alkaenkaan koskaan ollut monia, sillä tiedättehän, ne syntyvät uudelleen tuhkasta, minkä takia niillä ei ole voimakasta pariutumisviettiä. Ehkä nekin, kuten ihmiset, haaveilevat oikeasta rakkaudesta. Niin ihmiset keräsivät taikaolentoja häkkiin ja saivat ne kuolemaan.

Pikkuhiljaa feenixejäkin oli niin vähän, että edes vuorilla niitä ei nähnyt, vaikka siellä olisi viettänyt vuosia. Muutamien viimeisten feenixien taika alkoi hiipua ajan saatossa niiden aina kuollessa ja syntyessä uudelleen. Ja ikinä ne eivät enää löytäneet rakasta kumppania.

Lopulta feenixien taika oli hiipunut, kuin nuotion viimeiset liekit, ja niistä oli tullut tuhkaa. Ne elivät edelleen, mutta eivät kirkkaina, loisteliaina lintuina, joita ne ennen olivat olleet. Niiden ruumista peitti tuhkan harmaa, pehmeä untuvapeite ja siipien päitä koristi hiilen mustat sulat. Nykyään ihmiset eivät edes huomaa niiden kauneutta, sillä ne ovat kaikkein tavallisimpia lintuja, joita voi nähdä: harmaita, tylsiä, mitään sanomattomia, turhia.

Kissa ja susi

Olipa kerran susi. Harmaa laiha jolkuttava susi, ei sellainen kuin Hollywood kuvaa sudet, sellainen johon on sekoitettu sutta ja alaskanmalamuuttia, jotta se olisi helpompi kesyttää. Ei mikään kesy, vaan aivan oikea, villi susi.

Tämä susi oli ollut kerran osa laumaa, mutta nuoret urokset ajetaan vanhetessa pois. Niiden tulisi löytää oma paikkansa maailmassa ja kerättävä oma laumansa. Se kulki pohjoista lumenpeittämää taigaa eteenpäin kuun kajastuksessa. Toisinaan se asettui makaamaan tuuhean kuusen alle ja ummisti silmänsä. Tällöin se saattoi tuntea itsensä hieman yksinäiseksi.

Susi vältteli muita eläimiä, se ei uskonut, että kukaan voisi korvata sen vanhaa laumaa. Ainoa hetki, jolloin se halusi olla kontaktissa muihin eläimiin, oli sen metsästysretkellä. Se ei välittänyt mitä söisi, kunhan jotain olisi. Se löysi lumesta tuoreet jäljet, jollaisia se ei ollut ennen nähnyt. Se lähti vaanimaan saalistaan.

Pian susi näki lumen seassa harmaan eläimen. Sillä oli pystyt korvat ja pitkä harmaa häntä. Se oli kumartunut syömään omaa saalistaan. Susi nousi hitaasti ylös pää painuksissa, se valmistui juoksemaan kissan kiinni, kun se lähtisi karkuun.

Susi syöksyi kissaa kohti, mutta yllättäen kissa ei paennutkaan. Se kääntyi suteen päin ja sähisi. Susi pysähtyi yllättyneenä jolloin kissa liikahti sitä kohden ja upotti kyntensä sen nahkaan. Susi ulvahti ja katsoi kissaa vihaisesti. Kumpikaan niistä ei liikkunut hetkeen, ne vain tuijottivat toisiaan uhoten.

Viimein kissa kääntyi saaliinsa puoleen ja jätti suden seisomaan hämmentyneenä viereensä. Susi huomasi kissan saalistaneen jäniksen, ei rusakkoa, vaan pienen pupun. Kissa nosti päänsä ja katsoi sutta, ja työnsi loput jäniksen ruumiista suden eteen ja jäi nuolemaan tassujaan. Susi söi jäniksen ja lähti jatkamaan matkaansa.

Illan tullen se etsi ainoan tunturin puun, pienen tunturikoivun, jonka taa se kaivoi pienen kuopan ja asettui nukumaan. Pian susi heräsi unestaan ja näki kissan istuvan sen edessä. Susi katsoi kissaa kunnolla: se oli tavallisimman kissan näköinen, se oli harmaaraidallinen ja sillä oli valkoinen kaula ja tassut. Sen korvat olivat kääntyneet hiukan alaspäin, aivan kuin se olisi onneton. Susi huomasi kissan katsovan sitä kysyvästi. Susi katsoi kissaa hetken takaisin ja laski päänsä takaisin etutassuilleen. Katsomattakin se huomasi, kuinka kissa otti muutaman varovaisen askeleen sutta kohti. Lopulta se tunsi kissan lämpimän kyljen painautuvan omaansa vasten. Susi ei ajanut kissaa pois, se hengitti kerran raskaasti, kuin huokaisten, ja nukahti kissa vierellään.

Jos elämä olisi valittavissa

Niin oudolta kuin se kuulostaakin, aikuisen ja lapsen erottaa järkyttävä darra, jolloin saa itsensä nöyryytettyä niin pahasti, että melkein itkettää. Sattumalta olin päätynyt juhliin, joihin en edes halunnut mennä. Ehkä siitä syystä yritin kasata tunnelmani kattoon, ja sen yli pääsinkin. Seuraavana aamuna oksensin keittiön lavuaariin.

Ja sen jälkeen en ole tuntenut pienintäkään vetoa juoda. Ei tee mieli leikkiä suhteilla ja kokeilla rajoja. Tiedän mitä haluan tehdä elämälläni. Eikä mikään muu jaksa kiinnostaa. Se ikä oli kahdeksantoista vuotta, kahdeskan kuukautta ja yksitoista päivää.

Enää en jaksa olla nuori. Haluan olla aikuinen ja kelata elämäni pikakelauksella loppuun.