Kissa ja susi

Olipa kerran susi. Harmaa laiha jolkuttava susi, ei sellainen kuin Hollywood kuvaa sudet, sellainen johon on sekoitettu sutta ja alaskanmalamuuttia, jotta se olisi helpompi kesyttää. Ei mikään kesy, vaan aivan oikea, villi susi.

Tämä susi oli ollut kerran osa laumaa, mutta nuoret urokset ajetaan vanhetessa pois. Niiden tulisi löytää oma paikkansa maailmassa ja kerättävä oma laumansa. Se kulki pohjoista lumenpeittämää taigaa eteenpäin kuun kajastuksessa. Toisinaan se asettui makaamaan tuuhean kuusen alle ja ummisti silmänsä. Tällöin se saattoi tuntea itsensä hieman yksinäiseksi.

Susi vältteli muita eläimiä, se ei uskonut, että kukaan voisi korvata sen vanhaa laumaa. Ainoa hetki, jolloin se halusi olla kontaktissa muihin eläimiin, oli sen metsästysretkellä. Se ei välittänyt mitä söisi, kunhan jotain olisi. Se löysi lumesta tuoreet jäljet, jollaisia se ei ollut ennen nähnyt. Se lähti vaanimaan saalistaan.

Pian susi näki lumen seassa harmaan eläimen. Sillä oli pystyt korvat ja pitkä harmaa häntä. Se oli kumartunut syömään omaa saalistaan. Susi nousi hitaasti ylös pää painuksissa, se valmistui juoksemaan kissan kiinni, kun se lähtisi karkuun.

Susi syöksyi kissaa kohti, mutta yllättäen kissa ei paennutkaan. Se kääntyi suteen päin ja sähisi. Susi pysähtyi yllättyneenä jolloin kissa liikahti sitä kohden ja upotti kyntensä sen nahkaan. Susi ulvahti ja katsoi kissaa vihaisesti. Kumpikaan niistä ei liikkunut hetkeen, ne vain tuijottivat toisiaan uhoten.

Viimein kissa kääntyi saaliinsa puoleen ja jätti suden seisomaan hämmentyneenä viereensä. Susi huomasi kissan saalistaneen jäniksen, ei rusakkoa, vaan pienen pupun. Kissa nosti päänsä ja katsoi sutta, ja työnsi loput jäniksen ruumiista suden eteen ja jäi nuolemaan tassujaan. Susi söi jäniksen ja lähti jatkamaan matkaansa.

Illan tullen se etsi ainoan tunturin puun, pienen tunturikoivun, jonka taa se kaivoi pienen kuopan ja asettui nukumaan. Pian susi heräsi unestaan ja näki kissan istuvan sen edessä. Susi katsoi kissaa kunnolla: se oli tavallisimman kissan näköinen, se oli harmaaraidallinen ja sillä oli valkoinen kaula ja tassut. Sen korvat olivat kääntyneet hiukan alaspäin, aivan kuin se olisi onneton. Susi huomasi kissan katsovan sitä kysyvästi. Susi katsoi kissaa hetken takaisin ja laski päänsä takaisin etutassuilleen. Katsomattakin se huomasi, kuinka kissa otti muutaman varovaisen askeleen sutta kohti. Lopulta se tunsi kissan lämpimän kyljen painautuvan omaansa vasten. Susi ei ajanut kissaa pois, se hengitti kerran raskaasti, kuin huokaisten, ja nukahti kissa vierellään.

Jos elämä olisi valittavissa

Niin oudolta kuin se kuulostaakin, aikuisen ja lapsen erottaa järkyttävä darra, jolloin saa itsensä nöyryytettyä niin pahasti, että melkein itkettää. Sattumalta olin päätynyt juhliin, joihin en edes halunnut mennä. Ehkä siitä syystä yritin kasata tunnelmani kattoon, ja sen yli pääsinkin. Seuraavana aamuna oksensin keittiön lavuaariin.

Ja sen jälkeen en ole tuntenut pienintäkään vetoa juoda. Ei tee mieli leikkiä suhteilla ja kokeilla rajoja. Tiedän mitä haluan tehdä elämälläni. Eikä mikään muu jaksa kiinnostaa. Se ikä oli kahdeksantoista vuotta, kahdeskan kuukautta ja yksitoista päivää.

Enää en jaksa olla nuori. Haluan olla aikuinen ja kelata elämäni pikakelauksella loppuun.

Pähkinänsärkijä

Sinä iltana satoi lunta. Jos sitä lumeksi saattoi kutsua, sillä se oli pikemminkin sumua, joka oli jäätynyt hileiksi. Ensilumi oli jo satanut: tämä tulisi olemaan ensimmäinen ilta kun lumi pysyisi maassa.

Keskittymiseni harhaili ajaessani katuvaloilla valaistuja teitä, kun tuuli pyöritteli käsillään puuterilumesta spiraaleja sekä pieniä tornadoja. Se puhalsi lumen tyrskyävinä aaltoina tietä eteenpäin, minä tulin jäljessä. Oli niin kaunista.

Ajoin varovasti liukkaita teitä isovanhempieni pihaan. Kataja ja tunturimänty oli koristeltu jouluvaloin. Kävelin sisään taloon hakemaan isoäitiä. Muistelimme yhdessä edellistä kertaamme baletissa; olin ollut pieni. Mummu oli halunnut minusta ballerinan.

Ajoimme kaupunkiin. Talot olivat pysäyttäneet lumen kinoksiksi jalkakäytävien reunaan. Katsoin kellertävässä valossa kylpeviä katuja. Tuntui taianomaiselta. En voinut tietää, mutta olin aivan varma, että edellinen kerta valetissa oli ollut täysin samanlainen.

All that jazz

Hän oli tyttö, joka unelmoi olevansa tumma mies 20-luvun San Franciscossa. Hän vihasi new orleansia ja swingiä. Hän ei ymmärtänyt jazz -soittajien maailmankatsomusta sekavina melodioina. Ja sitä, miksi soolot kuulostivat aina siltä, kuin lapsi saa ensimmäisen kerran soittimen käteensä.

Se olisi silti ollut tumma ja savuinen kapakka, johon hän astelisi soitinkotelo kourassa alkuillasta. Hän olisi lämmitellyt takahuoneessa ja kironnut tekniikkaansa. Ja mikä siinä on, että kaikki parhaat ovat huonoja asiaankuuluvassa tekniikassa? Ehkä minäkään en opettele hengittämään oikein.

[over night

Kävelin huurteisia katuja kotiin. Syksy oli saavuttamaisillaan puutarhat ja ilman. Yöt olivat muuttuneet pimeiksi, niin rauhallisiksi, mutta painostaviksi ei, ei lainkaan. Toisin kuin tunnelma sinä iltana.

Kengät olivat hiertäneet jalkani verille, onneksi se ei erottunut punaisten korkokenkien pinnalta. Nousin takstista ja lähdin, annoin muiden maksaa, en edes hyvästellyt ketään. Kävelin korttelin taa ja riisuin kenkäni. Jalkani koskettivat routaista asfalttia, kylmä kalvoi ruumistani. Kuinka rauhoittavalta tuntuikaan ruumiillinen kylmyys.

Jokakolmannessa katulyhdyssä oli valo, ne heittivät heijatuksensa rikkoinaisesti asfaltille. Koko maailma oli pysähtynyt antaakseen nuoren tytön mielen olla tyhjä tämän kävellessä paljain jaloin kohti kotia.