Vastakkaisen monikerroksisen talon katolla oli lintu. Se oli varis, varmasti kaunein lintu maailmassa. Se liisi palotikkaiden päälle, ja vilkuili siitä alas maahan. Se mitttaili matkaa, mitä tapahtuisi jos se hyppäisi. Jonkin aikaa se epäröi, mutta hetken kuluttua tyttö näki silmät suureten, kuinka lintu hyppäsi. Nyt maassa oli vain tuhkanvärinen lintu, jonka siivet olivat taittuneet omituisiin suuntiin.
Toisena päivänä tyttö käveli koulun jälkeen kotiin. Kylmä syksytuuli riisti puilta keltaiset lehdet, ja laski ne maahan. Kävellessään pilvien alta kuultavasta valosta, tyttö kuuli takaansa askelia. Hän vilkaisi taakseen, eikä nähnyt ketään. Tyttö jatkoi matkaa. Hänen alkaessa kävelemään, takaa kantautuivat jälleen kevyet askelet, jotka kahisivat lehdissä. Tyttö käännähti jälleen ympäri. Tällä kertaa katsoessaan tarkemmin, hän huomasi lehtien laskeutuvan jälleen maahan. Kuin tuuli olisi puhaltanut, ja laskenut jälleen lehdet rauhaan. Jälleen tyttö jatkoi matkaa. Askelet kantautuivat hänen korviinsa niin kauan kuin lehdet leijailivat seuraajan askelen ympärillä.
Aurinko oli kadonnut illalla. Syysillan pimeys valtasi kaupungin. Tyttö käveli pimeillä kaduilla. Sivukadulla oli kaksi pitkää hahmoa. Ne olivat pienen kapean puun kokoisia, ja mustia. Niillä oli kapeat kädet ja jalat ja päässä korkea huppu. Se lapsi käveli vanhemmansa kanssa katua eteenpäin. Paitsi etteivät ne liikkuneet. Tyttö tiesi kuitenkin niiden kulkevan iäisyyden pimeitä katuja. Niinkuin hän tiesi monia muitakin asioita.
Tyttö kulki sinä samana iltana toiseen suuntaan, toista katua. Pienemmällä sivukadulla kulki hahmo. Se ei ollut aivan yhtä lempeä, kuin aikaisemmat lapsi ja vanhempi. Tämä oli ilkeä. Ja se liikkui. Se liikkui kohti tyttöä. Tyttö ei nähnyt sen silmiä, mutta oli varma, että sen kirkkaan punaiset ilkeät silmät janosivat hänen henkeään. silti häntä ei pelottanut. Hän tiesi, että kaikki ne olivat ystävällisiä hänelle. Hän antoi mustan hahmon seurata häntä.
Muutamien päivien päästä tyttö ei enää tiennyt totuuksia. Hän ei tiennyt enää olivatko kaikki hänelle kilttejä. Hän oli käynyt tapaamassa ammattilaista. Se oli kertonut hänelle, mikä oli oikein. Se oli kertonut, mikä ei ollut totta. Vaikka tyttö olikin ollut eri mieltä. Eikö muka mustia pitkiä hahmoja ollut olemassa? Eikö takana voinut kulkea näkymättömiä aaveita, jotka suojelevat? Eikö mikään ollutkaan hyvin? Hän mietti kaunista lintua, ja toivoi olevansa samanlainen. Hetken hän epäröi. Toisin kuin linnulla, hänellä ei ollut siipiä.
231111
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
How did you see the world?