En ole aivan vielä päättänyt, eroatko muista. Onko sinussa jotain niin täydellistä, että se kestää kaiken? Tai oikeastaan, uskonko sinua sanoessasi minun olevan ainoa. Vaikka olet maailman kolmanneksituhanneksineljänneksisadaksikuudenneksi huonoin sitä todistamaan. Joskus huomaamattani jään miettimään, mitä meillä oikeastaan on, pelkkä yhteinen menneisyys?
Syntien anteeksiantaja on lause: ihminen ei ole täydellinen. Mutta mitä annettavaa on ihmisellä, joka omien sanojensa mukaan on läpikotaisin huono? Kun voi rastittaa maailman yhdeksästäkymmenestäkahdesta virheestä seitsemänkymmentäyksi. En minä sano, että itse olisin täydellinen, pystynhän minäkin yliviivaamaan virheitä numeroon kaksikymmentäneljä asti.
Jokaisen historia on täynnä pahaa ja virheitä. Ensimmäinen kerta on erehdys, mutta toisesta saa jo suuttua. Mielikuvituksen käytöllä taas saa läimäisyn poskelle. Luulin jo, että ymmärtäisit, etten laskettavia kertoja antaisi niin helpolla anteeksi. Ensimmäisetkin niistä sattuivat, mutta en valittanut, uskoin sinua. Mutta mitä sitten, kun luottamuksenkin pettää? Kyynelten valuessa poskille, rukoilen, että pystyisin uskottelemaan itselleni sanojesi olevan totta. Kuitenkaan, en ole ikinä itkenyt niille, joita en rakasta.
Oikeestaan, useasti mietin, että mitä ihmettä teen kanssasi. Älä ota siitä itseesi, en minä ikinä kirjoita rakkauslauluja miehistä. Ja silti, halusaisin nukahtaa tämän yön syliisi.
171211
