Mä en ollut ikinä tykänny tästä kaupungista yhtä paljo.
Aluks olin ollu vähä vastahakoinen lähteen, mut koska mulla piti olla asenne,
lähdin ekana suuntaan pihalle. Valitsin paikkani takapenkille.
Eka asia, jota en vihannut tänä yönä oli kuu. Se loisti kirkkaana ja keltaisena taivaalla. Se ei ollu puolikuu, eikä se ollu sirppi, mutta se oli kaunis. Muut jutteli jotain, mut mulla oli tylsää, niin kattelin vaa ulos pimeeseen kesäyöhön. Mä en muistanu millon viimeks olin pimees yös. Monta kuukautta sitten. Olin unohtanu kui rakastan pimeyttä.
Me vaan ajettiin. Lopulta lähdettiin vahingon seurauksena hieman kauemmas. Tie oli pitkä, avasin ikkunan kokonaan. Tuuli sotki mun hiukset samalla kun vedin keuhkoni täyteen viileetä kesäyötä. Tehtiin u-käännös ja mentiin takas. Oltiin oltu kaukana, muttei riittävän.
Kuu osu jälleen mun silmiin. Kaiuttimet laulo, että yöllä järvellä voi kävellä kuuta pitkin. Ajettiin just sillan yli. Vauhti oli paljon yli sallitun. En kuullu mitä muut puhu, musiikki tai tuuli huusi korviini.
Vähän ajan päästä huomasin, et alettiin päätyy rannan suuntaan. Mä kysyin olinks mä oikees. Perillä mä nousin innoissani autosta ja lähdin käveleen rantaa kohti. En odottanu muita. Halusin riisua kengät, et voisin koskee veteen.
Kuulin takaa juoksuaskeleita ja me kilpailtiin. Laituri oli maali, mut mä juoksin innoissani sen loppuun. Laituri oli pitkä, se ei ehtiny sammuttaan mun iloo, kun tyyni vesi mun ympärillä vaihtu.
Oltiin kaikki siel laiturin pääs. Mä riisuin vaatteita ja pudottauduin laiturilta. Muut sano, et vesi oli kylmää, mut mä en kuunnellu. Mä uin jo kuunsiltaa kohti. Mitä lähemmäs mä sitä pääsin, sitä kauemmas se pakeni. Vesi oli yhtä tummaa ku yö. Sillon mä rakastuin hetkeen. Kuka oli osannut tuoda mut tänne sanomattoman haaveeni luo?
Mä vedin mun keuhkot täyteen pimeyttä samalla kun vesi kietoi mut lämpimään syliinsä. Olinko mä onnellinen? En. Mä elin unelmaa.
Liian lyhyen ajan kuluttua mut päätettiin jättää sinne järveen, jos en sais kuivia vaatteita päälleni ja sais itteeni autoon. Vastahakosesti mä nousin unesta ja puin loput vaatteet päälleni. Kengät kädessä mä kävelin rantaviivan syvempää puolta autolle.
Autossa yö puhalsi taas mun hiuksiin. Mä nojasin ikkunaan ja nautin. Kerran muut yritti herättää mut, mut ne oli erehtyny. Yö kuivas mun kihartuvat hiukset samalla kun mun haave alko lähestyy loppuu. Tuuli puhalsi joitaki kyyneliä mun silmistä. Painoin mun kasvot hetkeks mustaan pehmeeseen neuleeseen joka verhos mun käden.
Vielä viimenen mutka ja hidastus. Mä astuin autosta täysin erilaiseen yöhön.
Eka asia, jota en vihannut tänä yönä oli kuu. Se loisti kirkkaana ja keltaisena taivaalla. Se ei ollu puolikuu, eikä se ollu sirppi, mutta se oli kaunis. Muut jutteli jotain, mut mulla oli tylsää, niin kattelin vaa ulos pimeeseen kesäyöhön. Mä en muistanu millon viimeks olin pimees yös. Monta kuukautta sitten. Olin unohtanu kui rakastan pimeyttä.
Me vaan ajettiin. Lopulta lähdettiin vahingon seurauksena hieman kauemmas. Tie oli pitkä, avasin ikkunan kokonaan. Tuuli sotki mun hiukset samalla kun vedin keuhkoni täyteen viileetä kesäyötä. Tehtiin u-käännös ja mentiin takas. Oltiin oltu kaukana, muttei riittävän.
Kuu osu jälleen mun silmiin. Kaiuttimet laulo, että yöllä järvellä voi kävellä kuuta pitkin. Ajettiin just sillan yli. Vauhti oli paljon yli sallitun. En kuullu mitä muut puhu, musiikki tai tuuli huusi korviini.
Vähän ajan päästä huomasin, et alettiin päätyy rannan suuntaan. Mä kysyin olinks mä oikees. Perillä mä nousin innoissani autosta ja lähdin käveleen rantaa kohti. En odottanu muita. Halusin riisua kengät, et voisin koskee veteen.
Kuulin takaa juoksuaskeleita ja me kilpailtiin. Laituri oli maali, mut mä juoksin innoissani sen loppuun. Laituri oli pitkä, se ei ehtiny sammuttaan mun iloo, kun tyyni vesi mun ympärillä vaihtu.
Oltiin kaikki siel laiturin pääs. Mä riisuin vaatteita ja pudottauduin laiturilta. Muut sano, et vesi oli kylmää, mut mä en kuunnellu. Mä uin jo kuunsiltaa kohti. Mitä lähemmäs mä sitä pääsin, sitä kauemmas se pakeni. Vesi oli yhtä tummaa ku yö. Sillon mä rakastuin hetkeen. Kuka oli osannut tuoda mut tänne sanomattoman haaveeni luo?
Mä vedin mun keuhkot täyteen pimeyttä samalla kun vesi kietoi mut lämpimään syliinsä. Olinko mä onnellinen? En. Mä elin unelmaa.
Liian lyhyen ajan kuluttua mut päätettiin jättää sinne järveen, jos en sais kuivia vaatteita päälleni ja sais itteeni autoon. Vastahakosesti mä nousin unesta ja puin loput vaatteet päälleni. Kengät kädessä mä kävelin rantaviivan syvempää puolta autolle.
Autossa yö puhalsi taas mun hiuksiin. Mä nojasin ikkunaan ja nautin. Kerran muut yritti herättää mut, mut ne oli erehtyny. Yö kuivas mun kihartuvat hiukset samalla kun mun haave alko lähestyy loppuu. Tuuli puhalsi joitaki kyyneliä mun silmistä. Painoin mun kasvot hetkeks mustaan pehmeeseen neuleeseen joka verhos mun käden.
Vielä viimenen mutka ja hidastus. Mä astuin autosta täysin erilaiseen yöhön.
240711
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
How did you see the world?