Saavuin kotiin nälkäisenä. Menin keittiöön tekemään ruokaa.
Otin kaapista patonkia, nostelin pöydälle tomaattia, kurkkua ja salaattia.
Halkaisin leivän ja tein siitä nopeasti hienon aterian. Vaikka siitä ei
tullutkaan kovin kaunis, se olisi myöhemmin osa suurempaa täydellisyyttä.
Kietoutuneena rakkaalta lainattuun lämpöön kannoin ruoan ulos. Viileä ilta-aurinko tervehti minua. Etsin täydellistä paikkaa vain hetken. Seuralaiseni osoitti ainoaa paikkaa joka ei ollut varjossa. Istahdin tuolille kasvot kohti kirkasta seuralaistani. Asettelin ruoan ja kirjani pöydälle ja aloitin aterian.
Havahduin kirjastani, kun seuralaiseni puhutteli minua. Se huomautti kohteliaasti, kuinka hyvää ruoka oli. Se ihasteli kauniita kukkia ja isäni rakentamaa vesiallasta. Altaan vesi laineili hienoisessa tuulessa, ja siihen tuomani vaaleanpunaiset ruusut tanssivat aalloilla valssia.
Hän kertoi kuinka oli viettänyt koko päivän tuulen kanssa. Vieläkin hänen hienot kuiskauksensa kutittelivat korvaani ja leikittelivät hiuksillani. Kiedoin ruskeaa ruudullista takkia tiukemmin ympärilleni, vihjaten että halusin pitää seuralaisen itselläni tämän hetken. Emme tarvinneet tuulia tänään.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua havahduin koleaan yksinäisyyteen. Seuralaiseni oli lähtenyt. Tuuli oli jäänyt luokseni, ja oli jopa uskaltautunut hiukan lähemmäs. Hän juorusi minulle kuinka seuralaiseni oli varmaankin loukkaantunut, kun en ollut suonut hänelle edes hetkeä huomiostani. Hän valehteli.
Olin nauttinut seuralaiseni lämpimästä katseesta pöydän yli. Olin nauttinut kuinka hän huomautti, että on olemassa hetkiä, jolloin maailmaa ei pilaa mikään. Olin nauttinut siitä hetkestä, kun rakastin maailmaa.
Silti maailma ei rakasta sinua takaisin samalla lailla kuin minä teen.
Päätin lähteä ja jättää tuulen yksin. Eihän minulla ollut syytä jäädä, puu oli heittänyt varjonsa paikalleni. Kävellessäni pois huomasin seuralaiseni kurkistelevan salaa sen oksien lomasta hymyäni.
Kietoutuneena rakkaalta lainattuun lämpöön kannoin ruoan ulos. Viileä ilta-aurinko tervehti minua. Etsin täydellistä paikkaa vain hetken. Seuralaiseni osoitti ainoaa paikkaa joka ei ollut varjossa. Istahdin tuolille kasvot kohti kirkasta seuralaistani. Asettelin ruoan ja kirjani pöydälle ja aloitin aterian.
Havahduin kirjastani, kun seuralaiseni puhutteli minua. Se huomautti kohteliaasti, kuinka hyvää ruoka oli. Se ihasteli kauniita kukkia ja isäni rakentamaa vesiallasta. Altaan vesi laineili hienoisessa tuulessa, ja siihen tuomani vaaleanpunaiset ruusut tanssivat aalloilla valssia.
Hän kertoi kuinka oli viettänyt koko päivän tuulen kanssa. Vieläkin hänen hienot kuiskauksensa kutittelivat korvaani ja leikittelivät hiuksillani. Kiedoin ruskeaa ruudullista takkia tiukemmin ympärilleni, vihjaten että halusin pitää seuralaisen itselläni tämän hetken. Emme tarvinneet tuulia tänään.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua havahduin koleaan yksinäisyyteen. Seuralaiseni oli lähtenyt. Tuuli oli jäänyt luokseni, ja oli jopa uskaltautunut hiukan lähemmäs. Hän juorusi minulle kuinka seuralaiseni oli varmaankin loukkaantunut, kun en ollut suonut hänelle edes hetkeä huomiostani. Hän valehteli.
Olin nauttinut seuralaiseni lämpimästä katseesta pöydän yli. Olin nauttinut kuinka hän huomautti, että on olemassa hetkiä, jolloin maailmaa ei pilaa mikään. Olin nauttinut siitä hetkestä, kun rakastin maailmaa.
Silti maailma ei rakasta sinua takaisin samalla lailla kuin minä teen.
Päätin lähteä ja jättää tuulen yksin. Eihän minulla ollut syytä jäädä, puu oli heittänyt varjonsa paikalleni. Kävellessäni pois huomasin seuralaiseni kurkistelevan salaa sen oksien lomasta hymyäni.
250711
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
How did you see the world?